Siirilän Ratsastuskeskus toimii hyvien kulkuyhteyksien päässä Seinäjoen ydinkeskustan kupeessa. Sukutila, jossa on vuodesta 1841 lähtien harjoitettu maataloutta. Hevostalous on hiljalleen noussut yhä merkittävämpään asemaan tilalla. Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä Siirilän Ratsastuskeskuksen ratsastuskoulu avattiin marraskuussa 2015. Tarjoamme ratsastuksen opetusta kaiken tasoisille ratsastuksen harrastajille alkeisryhmistä aina valmennusryhmiin. Oppilaiden käytössä ovat hyvin koulutetut, osaavat hevoset ja ponit ja opetuksesta vastaa koulutettu henkilökunta.
Varaaminen ei vaadi rekisteröitymistä.
Rekisteröityneet käyttäjät voivat nähdä varaustietonsa ja halutessaan perua varauksen. Peruutus tulee tehdä verkossa viimeistään vuorokausi ennen tunnin alkua.
Toinen tunti (ja lisätunnit) samalla kalenteriviikolla 19€ (ryhmätunti), 23€ (pienryhmätunti), 26€ (valmennustunti este/koulu)
Aloitteleville ratsastajille, tunnilla mennään käyntiä, ravia ja harjoitellaan hevosten hallintaa. Avustajan kanssa tai ilman.
Hinta: 20,00 € / 30 minuuttia
Valitse
Tunnilla aloitetaan laukan harjoittelu jokaisen kohdalla yksilöllisesti. Iso maneesi jaetaan tälle tunnille kahtia. Tunnilla on kaksi opettajaa; toinen tekee ratsastajien kanssa harjoituksia käynnissä ja ravissa, toisessa päässä toinen opettaja opettaa jokaista ratsastajaa vuorollaan laukkaamaan.
Jokainen aloittaa laukan harjoittelemisen hevosen ollessa opettajalla liinassa, jolloin opettelu on turvallista. Jokainen ratsastaja kehittyy laukkaamaan omaa tahtiaan. Kun on valmis, saa aloittaa laukkaamisen yksin.
Tälle tunnille on valmis siirtymään alkeistunnilta siinä vaiheessa kun siellä sujuu hyvin hevosen hallinta ravissa ilman avustajaa sekä myös oma halu siirtyä opettelemaan laukkaa.
Tunti sopii myös sellaiselle ratsastajalle, joka haluaa yksilöllistä opetusta laukassa.
Hinta: 31,00 € / 1 tunti
Pikkuestetunnilla harjoitellaan matalien esteiden hyppäämistä. Hevonen tulee hallita kaikissa askellajeissa ilman avustajaa. Tunneille ovat tervetulleita sekä lapset että aikuiset!
Hinta: 31,00 € / 1 tunti
Valitse
Leikkitunnit on tarkoitettu lapsille/junioreille, jotka hallitsevat hevosen hyvin ravissa ja osaavat vähintään laukan alkeet.
Hinta 26,00€ / 60 minuuttia (toinen tunti samalla kalenteriviikolla 18€)
Kesto: 1 tunti
Tunnilla tehdään erilaisia tehtäviä ryhmän ratsastajien tason mukaan, tehtäviä voidaan myös eriyttää sujuvasti. Keskitytään apujen käyttöön ja hevosen liikkumiseen oikein. Tunnit sopivat yhtä hyvin niin liikuntaa haluaville ratsastajille, tätiratsastajiksi itseään kutsuville kuin tavoitteellisesti ratsastaville. Sopii myös satulaan paluuseen, jos ratsastuksesta pitkä tauko välissä.
Hinta: 31,00 € / 1 tunti
Valitse
Koulu, pienryhmä
Tunnit on tarkoitettu aikuisille, sekä kokeneemmille junioreille, jotka voivat harjoitella tehtäviä jokainen omalla tasollaan pienessä ryhmässä. Ryhmäkoko 5 ratsastajaa.
Hinta: 34,00 € / 1 tunti
Valitse
Tunneilla tehdään tehtäviä ja rataharjoittelua 55-60cm tasolta alkaen jokainen omalla tasollaan. Näille tunneille voi siirtyä pikkuestetunneilta sitten, kun 65cm yksittäiset tehtävät siellä sujuu hyvin tasapainossa. Opettajalta voi varmistaa onko valmius siirtyä näille tunneille.
Hinta: 31,00 € / 1 tunti
Valitse
Koulu, pienryhmä lapset/juniorit
Ryhmä on sopiva lapsille/junioreille, jotka voivat ratsastaa laukassa hevosen halliten koko ryhmän laukatessa samaan aikaan. Tehtäviä tunnilla voidaan eriyttää jokaisen taidon mukaan. Tunnilla harjoitellaan erilaisia tehtäviä ja apujen käyttöä. Laukanopettelusta siirryttäessä eteenpäin tämä on oikea ryhmä. Ryhmäkoko on 5(-6) ratsastajaa.
Hinta: 34,00 € / 1 tunti
Valitse
Yksityistunti itselle tai omalle porukalle.
Hinta 60,00€ yhden ratsukon tunti.
Kaksari 90,00€ (kahden ratsukon tunti)
Hinta: 60,00 € / 1 tunti
Maastoretkillä mukana tallin islanninhevoset ja lisäksi vaihteleva määrä tallin muita hevosia ja poneja ryhmän koon mukaan.
Rauhallinen maasto - Rauhallinen maastoretki, jossa askellajeina käynti ja kaikkien halutessa voidaan ottaa myös ravipätkiä. Ratsastajan tulee hallita hevonen käynnissä ja ravissa ilman taluttajaa, alaikäisen ratsastajan myös laukassa, ellei täysi-ikäinen huoltaja ole retkellä mukana.
Reipas maasto - askellajeina käynti, ravi ja laukka. Ratsastajan tulee olla jo hieman kokeneempi ja hallita hevonen hyvin kaikissa askellajeissa.
Maastoretken kesto noin 90 minuuttia ja hinta 34 €. Issikkamaastot ovat erillään ratsastuskoulun tunneista, joten niihin ei voi käyttää ratsastuskorttia tai niistä ei tule toisen viikkotunnin alennushintaa.
Saavuthan hyvissä ajoin (n. 30min) ennen maaston alkua paikalle, jotta ryhmän vetäjä saa jaettua sopivat ratsut kaikille osallistujille.
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Maastoretkillä mukana tallin islanninhevoset ja lisäksi vaihteleva määrä tallin muita hevosia ja poneja ryhmän koon mukaan.
Maastossa askellajeina käynti, ravi ja laukka. Ratsastajan tulee olla kokenut ja hallita hevonen hyvin kaikissa askellajeissa. Maastossa noustaan myös pois hevosen selästä tien ylityksen ajaksi, joten ratsastajalta tulee onnistua hevosen selkään takaisin nousu itsenäisesti ilman koroketta.
Maastoretken kesto noin 3 tuntia ja hinta 55€. Issikkamaastot ovat erillään ratsastuskoulun tunneista, joten niihin ei voi käyttää ratsastuskorttia tai niistä ei tule toisen viikkotunnin alennushintaa.
Saavuthan hyvissä ajoin (n. 30min) ennen maaston alkua paikalle, jotta ryhmän vetäjä saa jaettua sopivat ratsut kaikille osallistujille.
Kesto: 3 tuntia
Vuokrauspäivä sisältää itsenäistä ratsastusta valvottuna 3x60min/pvä sekä puuhastelua hevosten kanssa. Voi ratsastaa halutessaan myös ilman satulaa. Käytössä suuri osa tallin poneista ja hevosista.
Omat eväät mukaan.
Vuokrausaika klo 10-17.00
Hinta 60,00 €
Kesto: 7 tuntia